Ajankohtaista

Etusivu/Ajankohtaista
23 10, 2013

Perussuomalaiset Nuoret vuonna 2014

|2017-06-16T09:29:20+02:0023 lokakuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Pidän marraskuun syyskokouksen merkittävimpänä asiana sääntöuudistusta, jonka hyväksyessämme mahdollistaisimme kenttäväkemme äänen tuomisen nykyistä paremmin kuuluviin. Uusissa säännöissä 8§:ssä esitetty edustajisto olisi erinomainen lisäys nykyisiin sääntöihin, ja mahdollistaisi aktiivien näkemysten esilletuomisen muutoinkin kuin yhdistyksen varsinaisissa kokouksissa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla toimivat piirijärjestöt ovat erinomaisen aktiivisia, ja haluaisin olla pääsihteerinä kannustamassa ja mahdollistamassa myös muualla Suomessa toimivien järjestöjemme jäseniä [...]

17 10, 2013

Olen käytettävissä Perussuomalaisten Nuorten luottamustehtäviin

|2017-06-16T09:28:12+02:0017 lokakuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Perussuomalaisten Nuorten syyskokous pidetään Järvenpäässä 2.-3.11.2013. Syyskokouksessa päätetään järjestön uusien sääntöjen hyväksymisestä ja valitaan nuorisojärjestön puheenjohtaja, pääsihteeri, toiminnanjohtaja sekä hallitus vuodelle 2014. Poliittisissa luottamustehtävissä olen aktiivina mukana nyt ensimmäistä kautta. Politiikkaan ja yhteisiin asioihin liittyen nälkä on kasvanut vuosi vuodelta enemmän. Olen käytettävissä Perussuomalaisten Nuorten pääsihteeriksi sekä hallituksen jäseneksi. Olen 30-vuotias naimisissa oleva mies ja [...]

27 08, 2013

Eläkepäätöksiä tehtävä pian?

|2017-06-16T09:26:10+02:0027 elokuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Yle julkaisi eilen nettisivuillaan uutisen ”Vartiainen: Eläkepäätöksiä tehtävä pian, ihmisten ehdittävä varautua”. Siitähän se lamppu sitten syttyi… Ei muuta kuin eläkekatto voimaan 1.1.2014 lähtien, ja eläkkeen ylärajaksi 50.000€ vuodessa jonka yli menevältä osalta veroa maksettavaksi 90%. Nyt sitä paljon puhuttua tasa-arvoa kaivattaisiin näiden otsikossa mainitun henkilön kaltaisten palkkoihin ja muihin keskiarvon ylittäviin liksoihin! Ja saisi [...]

11 08, 2013

Kesä kääntyy syksyksi jälleen

|2017-06-16T09:23:30+02:0011 elokuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Lomat alkaa olla lomailtu, ja kohta alkaa taas työskentely kunnallispolitiikankin parissa. Muistakaa että en ole pelkästään itseäni varten mukana kunnallisessa päätöksenteossa, yhteisistä asioista siellä ollaan päättämässä! Otan mielelläni palautetta ja kehitysehdotuksia vastaan joilla voidaan kotikaupunkiamme kehittää meitä keuruulaisia varten. Valtuustotyöskentelyä ei ole tällä hetkellä paljoa tiedossa, kun kaupunginhallitus on se toimielin joka hoitaa juoksevia asioita. [...]

24 05, 2013

Kuluneella viikolla uusia kokemuksia ja kokemuksia viimeistä kertaa

|2017-06-16T09:18:29+02:0024 toukokuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Kulunut viikko on ollut jälleen antoisa ja mielenkiintoinen. Maanantaina oli kaupunginvaltuuston kokous, jossa oli käsiteltävänä laajoja ja keskusteluttavia asioita. Tein myös ensimmäisen valtuustoaloitteeni, josta olen saanut paljon positiivista palautetta. Kiitos palautteesta! Palaute on aina tervetullutta sävystä riippumatta. Maanantaina 20.05.2013 valtuustossa ei päätösasioita ollut lukumääräisesti paljon, mutta käsiteltävät asiat olivat sitäkin laajempia. Käsiteltävänä oli mm. neljä [...]

27 04, 2013

Kiitos Isänmaan rakentajille ja puolustajille!

|2017-06-16T09:15:07+02:0027 huhtikuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Tänään 27.4. vietetään Suomessa kansallista veteraanipäivää. Tänään tulee myös 68 vuotta kuluneeksi siitä kun Suomen viimeisin sota, Lapin sota päättyi. Samana päivänä päättyi myös toinen maailmansota meidän osaltamme. Lukuja vuosien 1939-1945 sota-ajoilta: • Sotiin osallistui yhteensä noin 600 000 miestä ja 100 000 naista. • Nuorimmat rintamalle joutuneista olivat vasta 17-vuotiaita. • Joka kahdeksas sotiin [...]

12 04, 2013

Laitetaan alkoholi, tupakka- ja sokerituotteet ”kortille”

|2017-06-16T09:12:37+02:0012 huhtikuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Pitäisi luoda järjestelmä jossa rekisteröitäisiin kaikki ihmisten tekemät ostokset, ja tiedot välitettäisiin ”isoveljelle”, olkoon se vaikka tässä tapauksessa Kansaneläkelaitos. Kyseinen laitos voisi asettaa oikean taksan henkilön hoitotoimenpiteille riskiluokituksen mukaan, joka saadaan kun kartoitetaan henkilön X tekemät ostokset. Tiedot riskiluokitusta varten saataisiin tuolla pakollisella joka kortilla rekisteröisi henkilön elämäntavat. Eikö tämä olisi reilua kaikkia kansalaisia kohtaan? [...]

5 04, 2013

Kuulumisia kunnallispolitiikan rintamalta

|2017-06-16T09:11:41+02:005 huhtikuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Valtuustokauden ensimmäisessä kokouksessa päätettiin takauksen myöntämisestä Keulink Kiinteistöt Oy:n lainalle. Takauspäätöksen jälkeen on kuplinut eri tahoilta monenlaisia väitteitä mahdollisista väärinkäytöksistä. Mielestäni on hyvä että asiaa pyritään selvittämään. Esitetyt väärinkäytökset liittyvät kuitenkin veronmaksajien rahoihin. Valtuustokauden toisessa kokouksessa Keskustapuolueesta tehtiin mielenkiintoinen aloite, jossa mm. haluttiin Keuruun kaupungin tiloissa (päiväkodit yms.) tehtyjen sisäilmamittausten tulokset julkisiksi. Keskustapuolue kuitenkin veti [...]

5 04, 2013

Mitäs se kilpailukyky tarkoittikaan?

|2017-06-16T09:09:34+02:005 huhtikuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

Oheista taulukkoa lukemalla voi vetää johtopäätöksiä siitä mitä tarkoittaa hallituksen ja EK:n jo pitkään hokema kilpailukyky. Jokainen voi myös päätellä minkä takia erityisesti talouselämän eliitti on halunnut mm. Bulgarian ja Romanian Euroopan unionin jäsenmaiksi. Halvan työvoiman vuoksi tietysti! Vaikuttaisi siltä, että innokkaimmat kilpailukyvyn vaalijat unohtavat sen, että kenelläkään ei olisi varaa ostaa niitä "kilpailukykyisesti" tuotettuja [...]

1 03, 2013

KEURUU ON PAIKOILLEEN JÄMÄHTÄNYT TAKAPAJULA!

|2017-06-16T08:51:41+02:001 maaliskuun, 2013|Ajankohtaista|0 Kommenttia

No ei todellakaan ole! Minä olen Keuruulainen kolmannessa polvessa. Olen itse syntynyt 1980-luvulla ja muistan hämärästi aikaa myös ennen liikenneympyröitä, jolloin niiden tilalla oli risteykset. Tervan alueella muistan ajelleeni mopolla metsäpoluilla, nykyisin tervan montussa sijaitsee paloasema. Ennen paloasemaahan siellä on ollut nimensä mukaisesti tervatehdas. Juurikkaniemen alueella jossa nykyisin on rivitaloja, muistan ajaneeni moottorikelkalla metsäpolkuja pitkin. [...]

Go to Top